Prius Abogados on palvellut suomalaista ja kansainvälistä yhteisöä Costa del Solilla vuodesta 1999 lähtien joilloin espanjalainen asianajaja Miguel Díaz Poza aloitti yhteistyön suomalaisen, opintonsa Espanjassa suorittanneen asianajajan kanssa, (tänäpäivänä jo eläkkeellä.
Myöhemmin mukaan liittyivät kaksi muuta ammattilaista, jotka ovat nyt myös osakkaita; asianajaja Maria Hernández Prieto ja ekonomisti Juan Carlos Cuadrado Aznar.
Vuosien varrella yritys on kasvanut ja kehittynyt, mukautunut asiakkaiden kasvavaan tarpeeseen, myöskin erikoistunut, niin juriidisesti, kuin verotus- ja yritysalallakin.
Tällä hetkellä toimistossa on juriidinen osasto, joka koostuu kolmesta asianajajasta ja yhdestä suomenkielisestä Espanjan oikeustieteen kandidaatista, sekä kirajanpito- ja verotusosastosta, jota hoitaa kirjanpitäjämme ja ekonomistimme. Yrityksen hallinto-osastolla työskentelee kaksi suomalaista ammattilaista, jotka hallitsevat myös espanjan ja englannin kielet.
Matka tänne asti on ollut pitkä. Asiantuntijoidemme säännöllinen kouluttautuminen on yksi syy, että yritys on osannut mukautua asiakkaidensa tarpeisiin. Meidän päämäärämme on palvella asiakkaitamme täydellä ammattitaidolla, antaen heille ratkaisuja ongelmatilanteissa
Suurin osa asiakkaistamme on luottanut asioidensa hoidon meille jo vuosien takaa ja olemme tästä luottamuksesta erittäin kiitollisia.